Osallistu birmojen terveyskyselyyn! Kysely on auki 13.11.23 – 3.12.23 välisen ajan.
Kysely on päättynyt, kiitos vastauksistanne!
Tietoja kerätään rekisteröidyistä pyhistä birmoista. Kyselyn toteuttaa Pyhä Birman Kissa ry. Tuloksia vertaillaan kasvatuksen tavoiteohjelmassa oleviin aiempien vuosien tietoihin. Erityisen toivottavaa on, että lemmikki birmojen omistajat aktivoituisivat vastaamaan! Kysely toteutuu sähköisenä, vastaaminen ei edellytä Pyhä Birman Kissa ry:n jäsenyyttä.
Ohjeita vastaamiseen:
- kyselyyn vastataan elossa olevista kissoista, lisäksi kissan on oltava vastaajan hallussa/taloudessa. Kasvattajat eivät siis vastaa sijoituskotien puolesta!
- taustatietoihin voi vastata niiltä osin kuin pystyy, pääasia että ilmi tulee kuinka monesta kissasta vastaukset ovat. Jokaisesta kotona olevasta birmasta ei siis tarvitse täyttää omaa kyselyä.
- terveystiedot eivät yksilöidy tiettyyn kissaan, kyselyssä haetaan erilaisten sairauksien esiintyvyyttä rodussa.
Tärkeintä on, että mahdollisimman moni vastaa kyselyyn. Tietoja tarvitaan niin terveistä kuin sairaista yksilöistä. Mitä useammasta birmasta saamme vastauksia, sitä paremmin rodussa esiintyvät sairaudet
suhteutuvat. Vuositasolla Suomessa rekisteröidään birmoja n. +/- 300 yksilöä.
Kiitos jo etukäteen arvokkaasta panoksesta pyhien kissojen terveyden eteen!
Terveystyöryhmä